Pohjolan Mehiläishoitajat ry.
Puheen- johtaja |
Juha Vuorio 040 500 6955
|
"Olen mm. Oulun (Oulujoen) Kirkkokankaalla mehiläishoitoa harjoittava DI. Tarhaan tummia pohjolan mehiläisiä. Puutarhanhoito on myös lähellä sydäntäni."
|
Varapj |
Pertti Harmaala 040 6781181
| Luonto on monella tapaa osa elämääni. Mehiläistarhauksen aloitin kesällä 2013. Vuonna 2018 suoritin mehiläistarhauksen ammattitutkinnon Haapajärven JEDUssa. Hunajani voitti Suomen paras hunaja -tittelin 2018. Tarhaukseeni voi käydä tutustumassa blogissani.
|
Sihteeri |
Timo Hampinen | "Olen mehiläisalasta innostunut insinööri ja erämies. Aloitin harrastamisen 2018. Tarhani sijaitsee Muhoksella. Haluan osallistua aktiivisesti mehiläisalan toimintaan."
|
Rahaston- hoitaja |
Hannu Luukinen 040 8311 005
| "Aloitin mehiläistarhauksen keväällä 2009. Tarhaan pääasiassa krainilaisia mehiläisiä Limingassa ja Tyrnävällä. Olen Suomen mehiläishoitajain liiton puheenjohtaja. Tarkemmin tarhauksestani sivuillani."
|
Jäsenet |
Harri Lampinen | Harri Oulun kaakkurista tarhaa italialaisia Utajärvellä kesämökillään. Häntä kiinnostaa kuinka mehiläistarhausta voisi digitalisoida. Kaikki siihen liittyvät ideat ovat tervetulleita. Tulevina vuosina tarhausta on tarkoitus hiukan laajentaa siten että se tuo mukavasti vastapainoa työlle." |
Mari Tuokkola
| "Innostuimme mieheni kanssa mehiläisten hoidosta vuonna 2018. Tarhat sijaitsevat Paavolassa ja sen lähialueilla. Meillä on tuotemerkki ja kova into oppia alasta jatkuvasti lisää. Olen Oulun seurakuntayhtymässä Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaaja sekä yhteisötyöntekijä. Mehiläistenhoito on mukava ja mielenkiintoinen harrastus ja vastapaino työlle." |
Karri Pyhtilä | Karri Pyhtilä aloitti mehiläistarhauksen keväällä 2014 Pohmen järjestämällä mehiläishoidon peruskurssilla. Karri asuu Kiimingin Alakylässä missä myös hänen mehiläistarhansa sijaitsevat. Puutarhassa ja parilla muulla tarhapaikalla pörisevät italialaiset leidit. |